Fatemeh Bahador

Fatemeh Bahador tuli Iranista Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 1991. Hän asuu Vaasassa ja työskentelee vastanottokeskuksessa
lastenohjaajana. "Rakastan Suomea sydämeni pohjasta", hän sanoo.


Muukalainen

Oi jumala, olen hämmentynyt ja kyyneleinen ohikulkija.
Olen tiellä, joka on täynnä piikkejä.

Olen haavoittunut kyyhkynen ja siipeni on särkynyt.
Tulin vieraaseen maahan väsynein sydämin.

Minä katkaisin suhteeni hyvin ystäviin.
Kaikki toivoni valo on sammunut.

Oj, jumala, auta minua.
Ole tuomari minun tarinalleni.

Joka paikassa johon astun, näen muukalaisen.
En näe muuta kuin eroa ja vaikeuksia.

Hukuin vieraan maan mereen.
Muukalaiset, missä on tyyni hetki?

Muukalaisen sydämessä on kaksinaamaisuutta.
Epäilen, että hänen sydämensä on kivenpalanen.

Kaadan vettä hänen kiviseen sydämeensä.
Siitä luon tuhansia harvinaisia pisaroita.

Hion kiven palasen, että se muuttuu vedeksi.
Sydämestään tulee pehmeä, virtaava ja verinen.

Hänestä tulee minulle tuttu ja hän tietää tuskastani.
Palaneen ja kylmän tarinani hän tietää.

Elämän köysistä tulee hius.
Muukalaisen sydämestä tulee minun rakkaani.


Väsymys

Minä olen väsynyt siihen mitä on ollut ja siihen mikä on.
Minä olen väsynyt rakkauden tarinoihin.

Minä olen väsynyt rakastavaisten voihkauksiin.
Minä itken hiljaisuudessani.

Minä olen väsynyt hengen ja sielun ajatuksiin.
Jatkuvasti karkaan itseäni ja juoksen koko ajan.

Minä olen väsynyt sydämen muuttamiseen
Vieraan maan taivaan yläpuolelle.

Kolkkouteen, kiintymykseenkin ja sanojen vihaan 
		olen väsynyt.
Olen hiekka ihmisten jalkojen alla.

Minä olen väsynyt näihin naamioihin ihmisten kasvoilla.
Naamioihin joiden he haluavat näyttävän ihmisiltä.

Minä olen väsynyt syntymään ja kuolemaan.
Lehtien putoamiseen kuin akaasia.

Minä olen väsynyt siihen mitä on ollut ja siihen mikä on.


Ero

Ero on tarina vihasta.
Se on sama kuin myrkyllinen malja.

Ero on kapea tie
	joka on täynnä kiviä.

Ero on kipujen vuori.
Yönsä ja päivänsä ovat kylmiä.

Tuulen ja syksyn väsynyt suunta.
Ihmisen rakkauteen koko ajan puhaltaen.

Ero on pitkä ja ikävä painajainen.
Vanha puu jossa asuu pöllö.

Suuttumus erolle!
En halua sen koskaan tulevan.

Minne ikinä astuukin, se tuhoaa kaiken.
Eroa en halua - vain kuoleman.

Sama kylmä, kivinen vuode ja hautakivi
on parempi kuin ero.


Toive

En halua olla surullinen ja keltainen kukka laguunin sisällä.

Haluan tanssia rakastuneesti kuin mustalainen. 
Haluan olla pyörre täynnä kiemuroita ja kurttuja.

Sydämeni haluaa, että olen kuin kärsimätön kala vedessä.
Pestä vartaloani, juoda hunajaa ja olla koko ajan humalasta kylläinen.

Kaataa silmistäni kyynelten helmiä.
Luoda pisaroita, olla harvinainen.

Laittaa kuun kaulan ympäri ja tehdä siitä loistavampi,
itse kuutamo, lahjoittaa valoa luonnolle.

Haluan, että kaikki ovat unessa ja minä hereillä.


Silmäripsien maa

Uni ei tule silmiini.
Luonto, se noitanainen, joka on ommellut helmaansa hopeanvärisiä helyjä
ei vie minua uneen.

Minä olen väsynyt niistä kahdestatoista pudonneesta lehdestä
ja niistä kahdestatoista kuolleesta kalasta liejussa ja mudassa.
Olen pahastunut kuin puristettu kyynel.

Harmaassa ajatuksessani kutsun unta hiljaisuuden rajalle asti.
Kuin valkoinen joki virtaan kaupungin suoneen.

Aatelisen lehden varjossa vähän lepään.
Minusta tulee sen kaupungin suojelija.

Haluan siellä silmäripsien maassa
            lähettää pois unohtumisen kukkia
	        tuulenpyörteenä muistinmenetyksen matkaan.

<Takaisin

Päivitetty 5.12.2004