Elena Lapina-Balk Elena Lapina-Balk tuli Suomeen Venäjältä. Nyt hän asuu Espoossa. Elena on Venäjän kirjallisuuden liiton Suomessa hallituksen jäsen. Hän on julkaissut 4 runokokoelmaa Pietarissa, tutkinut idän taidetta ja matkustanut paljon. Kääntäjä Jukka Heikinheimo ja Jaana Niemi ovat suomentaneet Elenan runoja. Lankeaminen Syksyn lehti komeili, Loistollaan kulkijat sokaisi, Kaikille auringossa hymyili, Kiinni tarrasi, voihki ja kahisi. Mut’ kas Toivossaan päästä luistelemaan Jäätynyttä lätäkköä pitkin, Kompastui, mennen rikki - Kuka häntä nyt kaipaakaan? Minä Olen syksy- elämässä, Onnessani- kevät, Aamulla kun herään- olen kesä. Mustasukkaisena talviksi minä muutun. Ja kaikki tämä yhdessä vain sinun lähelläsi. *** Pyöritän, vien salaisuuksiini. Näytän silmäniloni ja suruni. Kerron, jättäen valheiden varjon, Jos vain et tule olemaan satunnainen. *** Puen hymyyn Vihan, sielun valituksen, ikävyyden. Silmäripsien laiskuuden koristan Innolla ja viekkaudella. Kasvojen väsymisen- varjon- Ja huulten hymy- kavallus- Puuteroin, kätken… No, Miltä Näytän? Ystävät Ystävät – näin uskon – nuo enkelit hyvät, Lankeemuksen hetkellä he nousun tuottaa, Epäluottamuksen hetkelläkin meihin luottaa. Ystävät – näin uskon – kuin soihdut syttyvät Sokkeloissa pimeissä, sokeissa toivottomuuden, Meidät elämään kutsuvat toivon valolla, Voivat silmämme, sanamme ja kätemme olla, Repimässä rikki petokset ja korskean vaikenemisen. Ja jos siipemme äkkiä uupuvat Tai lennon hengityksen unohtavat, Meidät sydämen huolella ympäröivät Nuo hyvät enkelit väsymättömät. *** Toiveemme ja haaveemme Elämän hyörinän virrassa Joskus tyystin unohdamme, Takanamme sillat palamassa, Nousemme asemiin korkeisiin, Mut tunteet jää yöksi niin. Koko elämä menee yhtä rataa. Muille rehtiyttä, itselle valetta. Siis iloita vain harvoin saa. Kun vihdoin toisin elää haluttaa, Ravistella itsemme, tunteemme eloon - Voi, miks' silloin saapuu vanhuus taloon. Elämän jäljet Vuosien antama hopeinen katto, Hulten tuoma ryppyjen matto. Elämä kasvoihin siirtää Jäljet huolten piirtää. Keveys poissa on jalasta, Mut’ selkeys tullut polusta, Ystävät tunnet sä varmaan Ja kodin lämmön armaan. On melodioiden kauneus Ja iltojen hempeä unohdus, Viinin liikuttava huumaus Ja rakkaiden käsien kosketus. Amsterdam Ah, Amsterdam! Siellä melu ja hälinä Ja iloisten rouvien säpinä. Kanavien irstas loiske, Vartalon, hymyn värikäs toiste. Ihmisten himojen kutsu ikkunoista Viekottelee syntiin vierasta jokaista. Kellot kaikuvat katedraalien, Tarinaa ikuisuudesta jumalten. Henki Rembrandtin kaikessa: Suljettujen katujen rypyissä. Rosoisten, kapeiden kujien muistiin On tallentunut astunta miesten pyhien. Sekoittunut kaikki on – kilinä raitiovaunujen Kirkuvaan Van Goghin siniseen. Arkisuuteen ja taikuruuteen Äänet kauppakatujen. Ah, Amsterdam! Veijari ja viisas, rikas Ja ikuisesti köyhä rahvas. Et ole minun En tunne sinua, En tunne ääntäsi En tunne halusi, On outo, vieras sinun elämäsi. En kuule sinua, Olet niin kaukana, Ja huutaa mykälle On liian vaikeaa. Mutta myös erossa Surusi, kipusi Tunnistan omiksi, Tajuan, omistan. Kirjoitan sieluni Myrskyllä, huolilla, Kirjoitan rivejä Groteskin nuolilla. En tunne sinua, Olethan kulkuri, Et kuulu minulle Ja olet suruni. Lähtevä kesä Ihme surulla Alkaa hengittää syksyä sielumme, Vaikka kesähelle Olisi kuinka kestämätöntä meille. Vaikka lintujen äänekäs laulu Särki ajatuksien lämmön, Ja auringon paahde niin kiduttii, Että meille avautui hulluuden portti. Vaikka mehuisa sointu vihreyden Maun ja tuoreuden vaihtaen Kaikessa oli niin äitelä, Kaikessa juhli kypsyys. Äkkiä Kaikki kuihtui ja lensi pois Lintuparvessa. Syyskullalla Toinen taika leikisti ostaen Astui maailmaan. Lämpöä heti alkoi tehdä mieli! Syksy, sano, miksi tulit? (Käännös: Jaana Niemi) Keväällä on siniset silmät, Elämän tuoksut ja pisamien kirjavuus, Ja vielä sillä on äänet ja sanat, Tapaamisen ilo, harkitsemattomuus ja kauneus. Ja se, mikä oli unohdettu joskus Kevätpäivinä, uudestisyntyy Opettavan talven jälkeen, Ja sinä niin ymmärretty, Niin läheiden – ymmärsin äkkiä – Et ole minun enää. Ja keväällä niin monia asioita Tekee mieli unohtaa, Että saisi juoda Sateet ilman sivumakua. Että saisi taas rakastua Humaltuen riemusta, Lähteä ilman pelkoa Ja sanoa: “Älä odota minua” (Käännös: Jaana Niemi) Paljon Haluaisin unohtaa – Epäonnistumiset, tekoilon, Jossa oli tukahduttava, Jossa lensivät varikset Ja kaikkialla kuului Tunkeileva: “Kraak!” Paljon Haluaisin olla tietämättä – Elämästä, kohtalosta, kuolemasta, Siitä häpeällisestä valheesta, Joka huutaa: “Uskoka!” Joka houkuttelee Petokseen ja kangastuksiin. Paljon Haluaisin rakastaa, Mutta meillä On vain yksi sydän Surulle ja onnelle. Kuka kuulee sen rukouksen, Kun vallassa on Lusifer? Paljon Haluaisin ymmärtää Että saisin elää Sovussa toisten ja itseni kanssa Taistelleen pahuuden ja valheiden kanssa Ja hiljaisuutta hengitelleen Meluisassa vaikeassa elämässä. Paljon Haluaisin unohtaa, Paljon Haluaisin otta tietämättä. Mutta miten voi rakastaa Tätä omituista maailmaa – En voi sitä ymmärtää Ei älyllä eikä sydämellä. (Käännös: Jaana Niemi) Jotkut runot laulavat, Niitä kuunnellessasi muutut itse soivaksi nuotiksi. Toiset paljastavat sydämen salaisuuksia, mutta kukaan ei siitä heitä soimaa. Ne, joka kahisuttavat kuuloa ja kuohuttavat järkeä, synnyttävät parodioita. Ja on runoja, jotka otetaan vastaan kirouksin, ihastuksen myrskyin, mutta nehän elävät, vaikka itse runoilija on vaiti. Katselen peiliin, En näe itseäni siinä. Siinä on vieras nainen Sivelee käsillään harmaita hapsiaan Ja kasvoilla yrittää silittää tasaisiksi Ryyppyjen syviä jälkiä – Mutta eivät ne ole ryppyjä – ei, Se on muisto, Mietiskelee… ehkä kostuttaa voin niitä kyyneliin? Hänen silmänsä laulavat rakkainta sävelmää. Mistä hän voi tietää, mitä tänään on sydämessäni? Yhtäkkiä ymmärsin hän ei ole minulle vieras – Katson peilin läpi tulevaan elämään. 14.02.04 kirjoitan sinulle kirjettä. Siinä kerron, kuinka elin ilman sinua. Lähetän “Venus”- aseman kautta. Varmaankin satoja maisia vuosia kuluu, Kun voit sen saada. Mutta mitä siitä, ne on helppo elää, Kun muistat minut Ja odotat kirjettäni. Istuta puutarhat… Istuta puutarhat ja anna niiden kukkia. Herätä unelmat ja anna niiden kasvaa. Rakastu syvästi ja anna muiden rakastaa. Kirjoita runot ja anna niiden puhua. Kasvata lapset ja ole heistä ylpeä. Kumarra kohtalolle onnellisesta hetkestä. Anna oppilaittesi olla sinua viisampia. Älä anna sanojen pilata päivääsi. Pystytkö toteuttamaan edes yhtäkään? Ja kun menemme pois, tullaan meitä arvostamaan. <Takaisin Päivitetty 20.6.2006