Elma-Lilja Miasnikova “Olen Elma-lilja Miasnikova (o.s. Meijer), 72v. Sodan aikana olin Suomessa, kävin koulussa, opin 1,5 vuodessa lukemaan ja kirjoittamaan suomeksi. Sitten meidät palautettiin Venäjälle, alkoivat karkoitukset. Kun suomenkieliset kirjat otettiin pois, aloin karjoitella (kirjoittaa) runoja. Näin säilytin äidinkielen (meidän perhe oli yksi suomalainen perhe Izevskissa, Uralin juurella). Sieltä muutin Suomeen joulukuussa 1996. Olen entinen vieraiden kielen opettaja. Vuonna 1990 aloin opettaa suomenkieltä. Kun oppikirjoja ei ollut, tein itse suomenkielen oppikirjan “Puhun suomea”. Kilpailussa Moskovassa sain palkinnon kirjasta. Suomessa työtä en saanut, sanottiin vanhaksi. Tein aina vapaaehtoista työtä, kunnes sairastuin. Nyt asun Järvenpäässä. Runoni ovat eniten hengellisiä, joita laulan.” Inkerin heimo Sä pieni heimo, Inkerin kansa, Mistä päin sinut löytää voi? Tahtoi tuhota sinut kourissansa Se kavala peto, joka sinua löi. Lapsesi joutuivat maailmalle Eri puolille asumaan Ja heidän syynsä oli vainoojalle Suomalaisuus mihin joutuivat kuulumaan. Oli tuhottu kirkkosi sulta Raunioiksi Inkerinmaan, Että sun lapsesi eivät vois tulla Edes äidinsä kielellä rukoilemaan. Ei sinulla ollut nyt synnyinmaata, Ei Inkeriä, eikä Suomea, Et voinut tietoakaan mistään saada Miksi tuhotaan pientä Inkerin heimoa. Sä olit kansanvihollinen nyt, Sut piti murskata kokonaan, Ett’ei muistissakaan olis säilynyt, Että oli semmoinen kansa päällä maan. Mutta se kansa ei polvistunut, Osaas arvonsa säilyttää. Vaan ikuinen pelko ol’ piilottunut, Eikä mikään voinut sitä hävittää. Kansan keskeltä nousivat versot, Äidin kieltä ylistämään. Ei ne askeleet silloin olleet helpot. Oli pelko, ett’ joudut kärsimään. Pienen heimon tyttäret ja pojat Saivat siunauksen Herralta, Saivat voimat, perustukset lujat, Luotettavan käden Taivaan Isältä. * Suomi, miksi Inkerin kansan, Oman veljesi potkaisit pois? Etkö tiennyt, ett’ venäjässä Saatanan valta hallita vois? Katso, katso nyt sitä kansaa, Miten paljon se kärsiä sai. Yksi Luoja ain armonsa antaa, Ojentaa kätensä sille päin. Siksi se kaikk’ pauhinat kantoi, Sitä voineet ne tuhota ei. Usko jumalaan voimaa ain antoi Vahingot - vaarat ohitse vei. Kiitos, mun Jumalani suuri. Ylistys soikoon sulle ain. Sä olet mulle tukeva muuri, Nojata siihen haluan vain. Lehti keltainen maahan tuoll’ putoa, Meidän vanhassa puutarhassa. Mutt’ ei voi mulle sitä se kertoa, Ett’ syksy on jo mun elämässä. Vuodet juoksevat kuin veden aallot, Takaisin eivät voi kulkea. Johan tukkaakin peittävät hallat, Mutt’ sydäntä ei saa sulkea. Kaiken mitä on Luoja mull’ luonut Minun pitää se täyttämään. Riemuakin on elämä tuonut Ei vaan murhetta mukanaan. * Kesä mennyt on pois, syksy kolkuttaa, luonnon kultaa en voi sulle kuvata. Sen kauneus hohtaa, sydäntä kohtaa, se mieleeni nostaa mulle nuoruutta. Vuodet pitkät on pois, vanhuus ovella, mutta lauluni soi rinnassa syvällä. Siksi aamun koi kantelen kielellä herättää voi sen laulun kuin keväällä. <Takaisin Päivitetty 25.6.2006