Irina Reiman

“ Mitäs itsestäni? Olen 38 vuotias, olen venäläinen. Olen asunut
Suomessa 7 vuotta. Olen riittävästi vanha, jotta minua ei
kutsuttaisi “keltanokaksi”, mutta en kuitenkaan niin iäkäs jotta
voisin sanoa että olen löytänyt viisauden kivi. Olen aina
kiinnostunut siitä, mitä tai kuka on tapahtumien ja ihmisajatusten
“takana”, kuka välittää meille “meidän” viisaat ideat, runot… kuka
järjestää ihmeitä. Uskon ihmeisiin ja ihmisiin, pidän kummastakin
ja pohdin elämää eri tasoilla. Yritän pysyä optimistina…”


1.
Kannan sinua, niin hellävaraisesti kannan,
en elävää kantamusta loiskuta.
Ikuisuuden poimin,
pujotin seittilankoihin
varhaisen aamun elävät timantit.
Ja valon kehruulangat kiersin,
sidoin niitä aurinkoseppeleeksi...
Ja koko tämän taian, koko hellyyden
minä kannan, kannan kämmenillä.
Varjelen sinua,
sinun varjona ollessain.

2.
Kun maanpallo sukeltaa pimeyteen,
anna minun tuntea kämmeniesi lämpöä.
Niin hellä on yö, sen syliin uppoaa.
Illuusioiden peli, joka on älyn tunnus.
Ja rajat liukenevat, ne hajoavat,
ihmisten sydämet kasvavat yhteen,
ja tuhkasta nousee Feeniks-lintu.
Tunnetko? - rakkaudella ei ole rajoja.

3.
Kun olin sokea,
katselin maailmaa silmiesi kautta.
Ja näköni kirkastui.
Kun olin mykkä,
kuuntelin sinua sydämeni pohjalta -
ja näin syntyivät sanani.
Olin kylläinen rakkauden leivästä.
Olin kylläinen - enkä koskaan kyllästynyt.

4.
Ja kuiskaan sinulle. “Et pelkää, lähde mukaan,
Me istahdamme hiljaa, katsoen,
kun kirkas Tähti syttyy taivaalle.
Nyt koko maailma on meidän edessä,
se jalkojemme juureen laajenee.
Me olemme vain Taivaan Isän lapset,
Ajattomuuden Luojan kämmenillä –
niin ainoilla ja vahvoilla, ja niillä
Hän ohjaa läpi ajan jatkumon.

<Takaisin

Päivitetty 9.8.2006